Aada on 9-vuotias tyttö, joka asuu äitinsä kanssa kerrostalossa Helsingin keskustassa. Taloa vastapäätä on korkea toimistorakennus, mutta aiemmin sen tilalla oli matala puutalo, jossa Aadan mummi ja ukki asuivat siihen aikaan, kun Aadan äiti syntyi. Aada joutuu äidin työn takia olemaan paljon yksin kotona, ja erään kerran Aadan katsellessa ulos oman huoneensa ikkunasta maisema muuttuu: toimistotalon tilalle ilmestyy puutaloja, kadulla kulkevat ratikat näyttävät hassuilta ja ihmiset ovat pukeutuneet kummallisesti. Aada rientää ulos ja tutustuu puutalossa asuvaan samanikäiseen Marjutiin ja tämän pikkuveljeen Jarmoon. Aadalle selviää, että hän pääsee ikkunansa kautta vuoteen 1968. Moni asia on hyvin eri lailla kuin nykyajassa: Marjutin ja Jarmon perheellä on vain yhden huoneen kokoinen asunto, maitoa ostetaan maitokaupasta omaan tonkkaan ja lakanat pestään pesutuvan suuressa pyykkipadassa. Toisaalta kaikki ei sitten kuitenkaan ole niin erilaista: kummallakin tytöistä on Barbiet, ja Marjutkin on käynyt kesäisin Lintsillä ja nähnyt Stockmannin jouluikkunan. Sekä Aadan että Marjutin mummit ovat huonokuntoisia ja joutuvat sairaalaan, mutta sairaalahoito on Aadan ajassa melkoisen erilaista kuin Marjutin ajassa. Tytöt saavat kuitenkin toisiltaan tukea omaan huoleensa ja suruunsa.
Kirja lähtee melko hitaasti käyntiin, joten en suosittele luettavaksi kovin kärsimättömille lukijoille. Aadan päästyä menneisyyteen tapahtumat kuitenkin kiehtovat. Erityisesti nykyajan Helsinkiä tuntevaa varmasti kiinnostaa, miltä samat paikat noin neljäkymmentä vuotta sitten ovat näyttäneet ja miten erilaista ihmisten arkielämä on ollut. Jännittävä sukellus omien vanhempien lapsuusaikaan!
Otava 2009. 203 sivua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti